fbpx

Asuntosijoittajan vinkki 17: Kassavirtasijoittaminen

Kahta täysin samanlaista sijoittajaa ei ole olemassakaan, ja jokaisen sijoitustyyli muodostuu yksilöllisesti sijoittajan elämäntilanteen ja tavoitteiden mukaan. Yksi painottaa maksimaalista tuottoa, toinen riskinhallintaa. Yksi panostaa tasaiseen kassavirtaan, toinen arvon säilymiseen pitkällä aikavälillä. Asuntosijoittaminen on täysin vertaansa vailla, kun vertaillaan eri sijoitusmuotojen sopivuutta erilaisiin sijoitusstrategioihin. Väitän, että asuntosijoittaminen taipuu erinomaisesti miltei mihin tahansa sijoitustyyliin, kunhan sijoittajalta löytyy sopivasti...

Lue lisää

Asuntosijoittajan vinkki 16: Mistä varat ensimmäiseen sijoitusasuntoon?

Asunnot ovat suhteellisen kalliita kertasijoituksia, joten nollasta lähtevän sijoittajan voi olla hankalaa löytää keinoja ensimmäisen sijoitusasunnon hankintaan. Asuntosijoittaminen mielletään helposti vain ”rikkaiden harrastukseksi”, sillä pelkkä ajatus yli 100.000 euroa maksavan sijoituskohteen hankinnasta voi tuntua todella kaukaa haetulta. Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen, sillä tosiasiassa liikkeelle pääsee jopa nollasta lähtien jo muutamassa vuodessa.  Vaaditaan vain hyvä suunnitelma ja päättäväisyyttä, niin ensimmäinen sijoitusasunto on kenen...

Lue lisää

Asuntosijoittajan vinkki 15: Pitkäjänteisyys on kaiken A ja O

Asuntosijoittajan vinkkisarjan vinkissä numero 1 käsiteltiin sijoitussuunnitelman ja pitkäjänteisyyden tärkeyttä menestyksekkäälle sijoittamiselle. Pitkäjänteisyys on ikuinen puheenaihe ja kestosuosikki kaikessa sijoittamiseen liittyvässä keskustelussa: Joka ikinen sijoitusneuvojakin muistuttaa asiakkaitaan aina siitä, että mitä riskisempi sijoitus on kyseessä, sitä pidemmäksi aikaa siihen olisi oltava valmis sitoutumaan. Tästä huolimatta tämä yksinkertainen perusasia tuntuu unohtuvan kiireessä erityisesti piensijoittajilta, ja seurauksena on usein turha hätiköinti...

Lue lisää

Asuntosijoittajan vinkki 14: Hyviä sijoituksia muiden hyljeksimistä kohteista

Loistavia sijoituskohteita voi löytää kahdella tavalla. Ensimmäinen ja yleisempi tapa on toimia nopeasti kun loistokohde tulee markkinoille. Tällöin kohde myydään usein alle 24 tunnissa, joten nopea reagointikyky ja aluetuntemus ovat ehdottoman tärkeitä. Toinen vaihtoehto joka tulee ehkä harvemmin sijoittajien mieleen, on ostaa pitkään markkinoilla roikkunut, kenties epätyypillinen sijoituskohde todella hyvällä hinnalla. Kenties yleisin syy hinnoitteluvirheisiin on asunnon koko: Markkinoilla on aina jonkin verran kohteita, joita sijoittajat hyljeksivät täysin syyttä...

Lue lisää

Asuntosijoittajan vinkki 13: Milloin asuntosijoittaminen kannattaa aloittaa?

Jos mietit, että kannattaisiko asuntosijoittaminen aloittaa juuri nyt, niin vastaus on kyllä! Jos odottaa ”sitä täydellistä hetkeä” aloittaa asuntosijoittaminen, niin sellaista ei koskaan tule ja sijoitusura jää siihen. Siksi kannattaa ennemminkin keskittyä loistavan sijoituskohteen löytämiseen, kuin asuntomarkkinoiden ajoittamiseen. Markkinoilta on aina löydettävissä loistavia sijoituskohteita markkinatilanteesta riippumatta! On tottakai selvää, että toimeen ryhtymistä kannattaa ensin opiskella aihetta vähintäänkin kohtuullisesti. Näin pystyy välttämään...

Lue lisää

Asuntosijoittajan vinkki 12: 100-10-3-1 sääntö

Melko yleinen etenkin aloittelevan asuntosijoittajan tekemä virhe on, että asunto ostetaan liian hätäisesti. Kun päätös sijoitusasunnon ostosta on tehty ja rahoituspäätös haettu, tulee usein kiire lähteä hankkimaan ensimmäistä sijoitusasuntoa. Yleisesti ottaen innostus on vain hyvästä, mutta innostus pitäisi suunnata enemmänkin loistavien kauppojen tekemiseen kuin salamannopeaan toimintaan. Asuntosijoittajan ei pidä rakastaa asunnon ostamista, vaan loistavien tuottojen tekemistä. Hyvän asunnon löytäminen ja ostaminen on konstikasta, sillä hyviä sijoituskohteita tulee...

Lue lisää
© VO Vuokria Online Oy 2014